Lintuvuosi 2016UUDENKAUPUNGIN LINTUVUOSI 2016 Kaikki kuvat Uudestakaupungista vuodelta 2015, suurenevat klikkaamalla. Vasikkarin rantanäkymiä tammikuussa... Helmikuussa... Ja maaliskuussa Vuosi 2016 jää Uudenkaupungin aikakirjoihin keskitasoisena lintuvuotena. Vuoden lajimääräksi päätyi 224, joka on kahdeksan vähemmän kuin parhaana vuonna mutta seitsemän enemmän kuin heikoimpana. Uutena lajina Uudellekaupungille havaittiin odotettu lampiviklo (laji n:o 308). Totuttuun tapaan jäi myös helppoja puutteita, joista mainittakoon luhtahuitti, viirupöllö, pohjantikka, tunturikiuru, pensas- ja viitasirkkalintu, taviokuurna ja pohjansirkku. Näistä pensasirkkalinnulle oli ensimmäinen vuosi kun laji jäi puuttumaan, myötäillen huonoa sirkkalintuvuotta muuallakin Suomessa. Puutelista kuvaa varsin hyvin myös sitä miten joillain lajeilla menee huonosti, kuten pohjansirkulla. Myös monia ”pikkuharvinaisuuksia” jäi näkemättä, mm. haarahaukka, allihaahka, pikkukajava ja kaikki harvinaisemmat tiirat. Havaintojen kokonaismäärä jäi edellisestä vuodesta, ollen nyt 7308 havaintoa. Ahkerimpia havainnoitsijoita olivat Pekka Alho, Raimo Heinonen, Antti Karlin, Juha Kylänpää, Arto Lehtinen, Rauno Laine, Erkki Lehtovirta, Matti Lempiäinen, Harri Päivärinta, Jukka Saario, Juhani Salmi, Veera-Lotta Salmi, Teppo Sarvilinna ja Olli Tenovuo. Merihanhi kuuluu nykyään ensimmäisten saapujien joukkoon Talvi 2015-2016 jatkoi lauhojen talvien sarjaa, eikä ulkomeri ollut kunnolla jäässä missään vaiheessa. Heti ensimmäinen tammikuuta päästiin jo 39 lajiin, joista mainittavia olivat mm. silkkiuikku, ampuhaukka, pähkinänakkeli ja pähkinähakki. Tammi-helmikuun lajilistasta löytyvät myös rautiainen, peukaloinen (2 yks), uivelo, valkoselkätikka (4 yks), vuorihemppo (2 yks), tundraurpiainen, isolokki (2 yks), maakotka (2 yks), punarinta, turkinkyyhky, pyrstötiainen, lehtopöllö, piekana, varpuspöllö, sarvipöllö, mustavaris sekä ensimmäisinä muuttajina mm. töyhtöhyyppä, merimetso, merihanhi, mustalintu, haahka ja riskilä. Niinpä helmikuun lopussa oli koossa jo komeat 80 lajia, mikä on toiseksi paras lukema tuohon aikaan vuotta. Mainittavia määriä olivat 800 kalalokkia Vasikkarissa 31.1., 440 isokoskeloa satama-alueella 1.1., 280 keltasirkkua kaatopaikalla 23.1., 120 sinitiaista Lepäisissä 24.1. sekä 96 uiveloa Nuurmanninnokalla 1.1. Myös mustalinnun muutto tuntuu aikaistuneen, lajia talvehtinee Selkämerellä, aiemmin ensimmäisiä näki huhtikuun puolivälissä Ulkosaaristossa haahka on kevään tunnuslaji, ulkosaariston kevät alkaa kun haahkat saapuvat ja päämuutto on kevään kohokohta Riskilääkin näkee nykyään ympäri vuoden, ensimmäiset muuttajat voi päätellä juhlapukuisista linnuista Myös siis vuonna 2016 talven ja kevään rajaa oli lintumaailmassa vaikea tarkkaan hahmottaa kun kevätmuutto alkoi vaivihkaa jo helmikuun puolella. Maaliskuussa aikaisia saapujia olivat mm. harmaahaikara 8.3., kanadanhanhi ja sepelkyyhky 10.3., kurki 16.3., valkoposkihanhi 17.3., harmaasorsa ja kuikka 24.3., tavi 25.3., silkkiuikku 26.3., selkälokki ja meriharakka 27.3. ja västäräkki 30.3. Huhtikuussa aikaisia saapujia olivat merikihu 2.4., härkälintu 6.4., kivitasku 8.4., lapasorsa, mustakurkku-uikku ja rantasipi 9.4., suokukko 12.4., käenpiika ja haarapääsky 13.4., kalatiira 16.4., valkoviklo ja lapintiira 18.4., pajulintu 21.4., törmäpääsky 24.4. ja käki 28.4. Toukokuussa aikaisia tulijoita tavataan harvoin, nyt mainittavia kuitenkin pikkulepinkäinen 7.5., sepelhanhi ja kehrääjä 9.5. ja tundrakurmitsa 12.5. Näistä alleviivatut olivat saapumisennätyksiä. Kurki on myös aikaistanut saapumistaan, nyt ensimmäinen ilmestyi 16.3. Samaa voi sanoa harmaahaikarasta, aiemmin monet lajit jotka saapuivat maalis-huhtikuun vaihteessa tulevat nykyään maaliskuun puolivälissä, harmaahaikara tänä vuonna jo 8.3. Kuikan muutto on puolestaan jakautunut oikeastaan koko keväälle, maaliskuun lopulta touko-kesäkuun vaihteeseen Kevään 2016 aikaisiin saapujiin kuuluivat myös käenpiika 13. huhtikuuta... Haarapääsky samana päivänä... Merikihu huhtikuun toisena.... Mustakurkku-uikku 9. huhtikuuta... Ja käki 28.4., kuvan nuori lintu toki syksyltä Mainittavia muuttohavaintoja kevätkaudelta ovat haahka 4260 m Vasikkarissa 2.4., 3000 mustalintua paikallisena Vasikkarissa 13.4., 1800 metsähanhea paikallisena Kallelassa 19.3. ja 1296 muuttavana Vasikkarissa 24.3., 1000 naurulokkia Kalasatamassa 31.3. ja 27.4., 550 kapustarintaa Valkiamerellä 5.5., 528 muuttavaa kuovia Liesluodossa 18.4., 332 töyhtöhyyppää Valkiamerellä 2.4., 200 muuttavaa punakuiria Vasikkarissa 7.5., 162 tukkakoskeloa Liesluodossa 18.4. ja 112 uuttukyyhkyä Peteksessä 11.3. Alleviivatut ovat ennätyksiä lajissaan. Metsähanhet eivät tänäkään keväänä pettäneet tarkkailijoita Mustalintumuutto on myös kevään kohokohtia Pyhämaalla Punakuireja näkyi kevätmuutollakin mukavasti Haahkamuuton osalta viisinumeroiset muuttopäivät taitavat olla historiaa Kuovejakin nähtiin kevätmuutolla parhaana päivänä yli 500 yks Kevään tyypillisiä pikkuharvinaisuuksia nähtiin seuraavasti: pikkujoutsen 4 yks, lyhytnokkahanhi ain. 21 yks, tundrahanhi (> 70 yks), sepelhanhi (yksi 80 yks parvi), muuttohaukka 2 yks, ruisrääkkä, liejukana, jänkäsirriäinen 11 yks, isolokki (Kalasatamassa vielä 19.3. saakka), etelänkiisla, valkoselkätikka, mustaleppälintu 2 yks, sepelrastas 4 yks, idänuunilintu, pikkusieppo 3 yks, kuhankeittäjä ja nokkavarpunen 5 yks. Kevään mainittavimmat harvinaisuudet olivat jalohaikara Lautveden alueella 15.-17.4. sekä Klopilla 29.5. havaittu lampiviklo. Kesäkausi 2016 oli kohtalaisen tavanomainen ilman poikkeuksellisia ilmiöitä. Laulujoutsen on vakiinnuttanut asemansa Uudenkaupungin pesimälajina ja ainakin 8 poikuetta ilmoitettiin joista kaksi merialueelta. Myös valkoposkihanhella tavattiin useita poikueita pitkin rannikkoa ja merialuetta. Yksinäinen sepelhanhi vietti kesää Santakareilla heinä-elokuussa. Mehiläishaukkoja nähtiin ilahduttavasti yht. 22 yks joka on viime vuosiin nähden paljon. Kesällä harvinainen muuttohaukka havaittiin 21.7. Haavaskarilla, 19.8. Valkiamerellä ja 28.8. Pamprinniemellä. Ruisrääkästä tehtiin vain yksi havainto Valkiamereltä. Kahlaajia ei nähty mitenkään erityisen runsaasti, esiintymisen ollessa vahvasti sääolosuhteista riippuvaista. Mainittavia olivat 60 muuttavaa isosirriä Sammossa 21.8., 57 vanhaa pulmussirriä 7.8. ulkoluodoilla, 520 suosirriä Klopilla 13.7. ja 100 liroa Pyhämaan saarilla 7.8. Poikkeuksellisen aikainen jänkäkurppa nähtiin Vekarassa 24.8. ja kesäisin vähälukuinen varpuspöllö piti syyslauluaan Vasikkarissa niinikään 24.8. Yölaulajien osalta kesä oli harvinaisen heikko: sirkkalintuja ei havaittu yhtään, luhtakerttusia vain kolmessa paikassa, viitakerttusia vain viisi ja rastaskerttusia vain yksi. Pikkusiepolla löydettiin uusi reviiri, mutta aiempi puolestaan oli autioitunut. Harvinaisuuksia olivat Lepäisillä 28.8. muuttanut arosuohaukka, Vekarassa 27.7. nähty nuori mustapyrstökuiri, pitkästä aikaa Vekarassa 25.6. havaittu kesäinen kirjokerttu ja samana päivänä myös idänuunilintu, sekä heinä-elokuun vaihteessa nähdyt yht. 5 kirjosiipikäpylintua (Vekara ja Lepäinen). Laulujoutsen kuuluttaa reviiriään Häähäjärvellä Valkoposkihanhi on asettunut Uudenkaupungin saaristoon yleistyen vuosi vuodelta Tämä sepelhanhi oli päättänyt jäädä sulkimaan Santakarien maisemiin Jos vesilinnut ovat kevään kohokohta niin kesä kuuluu ilman muuta kahlaajille, tässä kahlaajaparvea aivan uloimmilta kiviltä, taustalla häämöttää Kylmäpihlaja Isosirrejä näkyi moniin muihin verrattuna kohtalaisen mukavasti, niin vanhoja... Kuin nuoriakin, samaksi lajiksi ei tunne kuin muodosta Pyhämaan saaret ovat varmaan Lounais-Suomen paras paikka kuvata pulmussirrejä, tässä vanha lintu harmaalla taustalla... Tässä vihertävällä... Ja tässä punertavalla - silloin tietenkin Pertunletolta Suosirreistä ei päästy näkemään ennätysmuuttoja tai lepäilijämääriä, kuitenkin yli 500 parhaana päivänä Syyskausi jää mieleen poikkeuksellisen sateettomana ja pitkään kestänyt korkeapaine piti myös meriveden ennätyksellisen matalalla. Tämä ei tietenkään suosinut kahlaajien keskittymistä saarille kun ruokailurantaa löytyy yllin kyllin mistä vain. Marraskuu oli sitten poikkeuksellisen kylmä ja sisävedet jäätyivät, sulaakseen vielä myöhemmin. Syyskauden mainittavia havaintoja olivat nuori jääkuikka Vekarassa 8.10., pikku-uikku Pitkäluodossa marraskuun alkupuolella, viisi maakotkaa, yhdeksän muuttohaukkaa, heinäkurppa 26.9. Vekarassa, nuori turturikyyhky 2.9. Lepäisissä, kolme hiiripöllöä, kuningaskalastaja Hangossa 5.11., valkoselkätikka Hangossa 29.10., virtavästäräkki 15.10. Kaatopaikalla, sepelrastas Vekarassa 14.10., yhteensä 17 taigauunilintua, 12 viiksitimalia (joista 4+6 Vekarassa), kaksi kirjosiipikäpylintua Liesluodossa 20.9. sekä vasta Uudenkaupungin toinen lapintiainen 17.10. Vekarassa. Merisirrejä nähtiin tavanomaista vähemmän, yhteensä vain 32 yks koko syksynä. Viiksitimaleita pysähtyi syyskierroksellaan Vekaraankin pariin kertaan Timalin pitkänomainen muoto sopinee hyvin ruovikossa liikkumiseen Merisirri oli tavanomaista vähälukuisempi syksyllä, tässä syksyn ensimmäinen suosirrien seurassa Syksyn myöhästelijöitä olivat metsähanhi ja valkoposkihanhi Valkiamerellä 26.11., pajulintu 22.10 Kaatopaikalla, metsäkirvinen 21.10 Vekarassa, sinirinta 18.10. Kaatopaikalla, hernekerttu 14.10 Vekarassa, suokukko 11.10. Kytämäenraumalla ja keltavästäräkki 2.10. Vekarassa. Maininnan arvoisia muuttajamääriä olivat 17150 sepelkyyhkyä Liesluodossa 2.10., 5800 naakkaa Lyökissä 4.10., 2000 hippiäistä Vekarassa sekä 14.9. että 2.10., 1650 haahkaa paikallisena 9.9. Vekaran pohjoispuolella, 1540 urpiaista Liesluodossa 2.10., 650 m talitiaista Kankarovuorella 29.9., 610 m pyrstötiaista Vekarassa 5.10., 220 m punatulkkua 20.10. Vekarassa ja 80 m hömötiaista Vekarassa 26.9. Alleviivatut ovat syyskauden ennätyksiä. Naakkamuuton seuraamiseen Uusikaupunki lienee Lounais-Suomen parasta aluetta Sympaattisilla pyrstötiaisilla oli reipas syysvaellus Talvi 2016-2017 alkoi taas hyvin lauhalla joulukuulla, maan ollessa lumeton ja meren jäätön. Niinpä merellekin pääsi vielä joulukuussa. Mainittavia joulukuun havaintoja olivat 22 lapasotkaa Lepäisissä 30.12., Pyhämaan merialueella 11.12. 450 allia, 400 mustalintua ja 560 pilkkasiipeä, merisirrejä 23 yks luodoilla 11.12., turkinkyyhkyjä 2 Pietolassa ja 3 Mähkärlässä, pari koskikaraa, peukaloinen ja pari tundraurpiaista. Alleja saattaa nähdä pitkin vuotta, näitä keväisiä koiraita... Tai syksyisiä naaraspukuisia lintuja Joulukuinen "rantarotta" sopeutuu hyvin harmaasävyiseen ympäristöön Merimetsoja näkee talvikaudella hyvin vähän Pajusirkku on selvästi vähentynyt vaikka ruovikkoja kyllä riittää, minkähän takia? Toivottavasti tuleva lintuvuosi 2017 on antoisa ja aurinko paistaa retkeilijällekin Kiitos ettet hyljeksinyt raporttia vaan luit loppuun saakka |