Lintuvuosi 2015

UUDENKAUPUNGIN LINTUVUOSI 2015

Kaikki kuvat Uudestakaupungista vuodelta 2015, suurenevat klikkaamalla.

Merimetsot puhuttivat kunnan asukkaita kaupungin lähelle kasvaneen ison yhdyskunnan takia

vuosikatsaus2015-29.jpg 

Vuosi 2015 oli Uudessakaupungissa kohtalaisen hyvä lintuvuosi. Vuoden lajimäärässä ei päästy ihan ennätykseen mutta hyvään lukemaan 230 lajia. Uusia lajeja Uudellekaupungille ei tosin saatu ainuttakaan, kun v. 2014 niitä saatiin kolme kappaletta. Helpoimmiksi puutteiksi vuoden listalta jäivät heinätavi, hiiripöllö, helmipöllö, kirjokerttu ja taviokuurna. Mikään näistä ei ollut laji joka ei olisi jonain aiempanakin vuonna jäänyt puuttumaan. Vuoden parhaat lajit tulevat esille jäljempänä.

Kalalokista on tullut eräs runsaimpia lajeja ympäri vuoden, myös talvikaudella

vuosikatsaus2015.jpg 

Tiiraan tallennettujen havaintojen kokonaismäärä koheni edelleen hieman ollen nyt 7658 kpl. Ahkerimpien ilmoittajien lista pysyi hyvin samanlaisena kuin edellisenä vuonna.

Merimetson ja kalalokin ohella merikotka on ympäri vuoden Uudenkaupungin ulkosaariston näkyvimpiä lintuja

vuosikatsaus2015-3.jpg 

Myös talvi 2014/-15 oli hyvin lauha ja meri pysyi käytännössä auki koko talven, vaikka tammikuun lyhyen kylmän kauden takia merelle ei enää päässyt vuodenvaihteen jälkeen. Vuosi alkoi komeasti kun edellisen vuoden puolella löytyneet kaksi tulipäähippiäistä Lepäisissä ja isolokki Kalasatamassa viihdyttivät havainnoitsijoita tammikuun loppupuolelle saakka. Vasta toinen havainto Uudestakaupungista oli kaatopaikalla oleillut virtavästäräkki jota nähtiin aikavälillä 5.1.-11.2. Tammikuun alkupuolelta aina maaliskuun lopulle Kukaisissa oleili tunturipöllö joka tieto kulkeutui lintuharrastajille kuitenkin vasta jälkikäteen. Hyviä talvihavaintoja olivat myös Pitkäluodossa talvensa viettäneet punasotka ja kanadanhanhi, ja mukavia talvilajeja vuorihemppo, pähkinähakki sekä lukuisat rautiaiset, peukaloiset ja punarinnat. Helmikuun loppuun mennessä oli kertynyt jo komeat 85 lajia mikä paransi aiempaa ennätystä kuudella, mukana myös ensimmäiset helmikuun lopulla tulleet muuttolinnut kuten töyhtöhyyppä ja mustavaris.

Laulujoutsenten muutto on eräs alkukevään kohokohtia

vuosikatsaus2015-11.jpg 

Kuten myös metsähanhien, usein nämä osuvat myös samaan päivään

vuosikatsaus2015-13.jpg

Kevät siis jatkui suoraan talvesta eikä ”normaalin” kevään kerääntymiä pelloille tai avoimille vesialueille näin ollen syntynyt. Ensimmäiset metsähanhet ilmestyivät jo 6.3. ja ristisorsakin saapui 7.3., samana päivänä Vasikkarissa nähtiin myös toistaiseksi aikaisin ruokki. Maaliskuun loppuun mennessä vuoden lajimäärä oli jo 120. Kevään pikkuharvinaisuuksia olivat allihaahka, kyhmyhaahka (2), pikkujoutsen (3), tundrahanhi (52), lyhytnokkahanhi (6), merisirri (4), pulmussirri (4), etelänkiisla, muuttohaukka (3), tunturikiuru, pohjantikka, sepelrastas (10), mustaleppälintu (3) ja nokkavarpunen (4). Ajalla 8.-9.3. saapui jo runsaasti muuttolintuja, mm. jouhisorsa, harmaahaikara ja kangaskiuru. Tylli nähtiin jo 14.3. ja ennätysaikainen selkälokki 15.3. Aikaisia olivat myös 19.3. saapunut peukaloinen, 21.3. nähdyt silkkiuikut, västäräkki 27.3. , kalatiira 13.4., pikkulokki 19.4., lapintiira 21.4. sekä erityisesti huippuaikainen mustakurkku-uikku 2.4. Mukavia muuttoja olivat Harmaaletoilla 11.4. muuttaneet 2580 mustalintua ja Liesluodossa 21.4. muuttaneet 237 tukkakoskeloa. Kevään harvinaisimpia lajeja olivat Lokalahdella 14.3. ja Tynkissä 30.4. nähty isohaarahaukka, Heikkalassa 26.4. ollut kattohaikara ja Taivassalon rajalla 8.-12.5. oleillut mustajoutsen. Loppukevät oli harvinaisuuksien kannalta kuitenkin selvästi odotettua vaisumpi.

Haahkamuutto on luonnollisesti kevään kohokohtia, joskin vanhojen aikojen lukuihin ei taideta enää päästä

vuosikatsaus2015-15.jpg 

vuosikatsaus2015-18.jpg

Tukkakoskelot olivat suurin määrin liikkeellä

vuosikatsaus2015-23.jpg

Mustalinnuilla nähtiin myös hyvää muuttoa. Pyhämaan vesialueet niemttiin Melanitta-lajien takia tärkeiksi lintualueiksi (IBA).

vuosikatsaus2015-31.jpg

Harvoin nähtävä keväinen pulmussirri

vuosikatsaus2015-35.jpg

Mustakurkku-uikku teki saapumisennätyksen

vuosikatsaus2015-47.jpg

Kesäkuun alkupuoli on laulajien aikaa, mitään poikkeuksellista ei tapahtunut mutta mukavia olivat reviiriään pitänyt pikkusieppo, ainakin neljä rastaskerttusta sekä pari viitasirkkalintua. Myös Vekarassa havaittiin pikkusieppo ”epätavalliseen” aikaan 21.6. Kesäkuun ainoa mainittava harvinaisuus oli Vasikkarissa 21.6. etelään matkannut vanha tunturikihu. Heinäkuun alussa yllätti sepelhanhi Pertunletolla. Muita mainittavia heinäkuun havaintoja olivat 690 sulkivaa merihanhea ulapalla 5.7., Epissä huittaillut luhtahuitti 8.7., Lokalahdella laulanut idänuunilintu 13.7. ja Klopilla havaittu mustapyrstökuiri 28.7. Kahlaajien päämuuttopäiväksi osui 25.7. jolloin havaittiin mm. 538 muuttavaa ja 575 paikallista suosirriä sekä 12 muuttavaa ja 50 paikallista isosirriä – tosin 28.7. paikallisia suosirrejä ynnättiin yhteensä 770 Klopilta ja Harmaaletolta. Elokuu oli linnustollisesti varsin hiljainen. Ensimmäiset mainittavat havainnot ovat vasta loppukuulta jolloin 23.8. oli Lepäisissä pari nokkavarpusta ja 25.8. Rohijärvellä aikainen taigauunilintu. Esimossa nähtiin 26.8. kolme kirjosiipikäpylintua ja Valkiamerellä nuori arosuohaukka 30.8. Samana päivänä 30.8. nähtiin myös syksyn ensimmäiset kaksi muuttohaukkaa ja Klopilla 120 tylliä.

Laulava pikkusieppo reviirillään

 vuosikatsaus2015-40.jpg

Vuoden parhaat lajit pääosin välttivät kirjoittajaa, poikkeuksena tämä tunturikihu

vuosikatsaus2015-43.jpg

Suosirri on loppukesän näkyvin lintu

vuosikatsaus2015-45.jpg

Syksyn parempien lajien sarjan aloitti Kalannissa 3.9. havaittu haarahaukka. Valkiamerellä nähtiin 6.9. kattohaikara sekä peräti neljä arosuohaukkaa ja neljä sirosuohaukkaa. Poikkeuksellisen runsaana esiintyneitä taigauunilintuja havaittiin syksyn aikana yhteensä 21. Niinikään ennätysvaelluksella olleita valkoselkätikkoja havaittiin yhteensä 23. Turkinkyyhky havaittiin Mähkärlässä 6.9. Muuttohaukkoja nähtiin yhteensä 18. Vasikkarissa muutti 19.9. peräti 455 tukkakoskeloa. Muuttava isokirvinen ilahdutti Liesluodon havainnoitsijoita 21.9. Vasikkarissa laskettiin 720 vaeltavaa kuusitiaista 27.9. Ilmeinen amerikankurmitsa kuvattiin Väättäisissä 3.10. mutta havainnon käsittely on tätä kirjoitettaessa edelleen kesken. Sepelrastas havaittiin Vekarassa lokakuun alkupuolella neljänä ja pähkinänakkeli kahtena päivänä. Syksyn ehdottomia kohokohtia olivat Vekarassa nähdyt sinipyrstö 6.10., tunturihaukka 8.10. ja amerikanjääkuikka 11.10. Myöhäinen mustaviklo havaittiin Kytämäenraumalla 8.10. ja valkoviklo Vekarassa 3.11. Huuhkaja ilahdutti ulkoluotojen retkeilijöitä 24.10. ja samana päivänä nähtiin myös syksyn paras merisirrimäärä 38 kpl. Marraskuun vähiä mainittavia havaintoja oli Kemirantiellä nähty pikku-uikku 23.11.

Pulmussirri on syyskesän ja alkusyksyn ajan ulkoluodoilla melko varmasti löydettävissä

vuosikatsaus2015-48.jpg 

Myös merisirrille Uudenkaupungin ulkosaaristo on Jurmon-Utön ohella parhaita paikkoja

vuosikatsaus2015-2.jpg

Valkoviklo havaittiin vielä marraskuun puolella

vuosikatsaus2015-25.jpg

Talvi 2015/-16 alkoi erittäin lauhan joulukuun merkeissä, ihan kuun viime päiviä lukuun ottamatta oltiin reippaasti plussan puolella ja vedet auki ja maa lumettomana. Valkoselkätikkoja nähtiin vaelluksen jäljiltä kaksi kappaletta, muutamia pähkinähakkeja, peukaloisia, rautiaisia ja 27.12. vielä myöhäinen niittykirvinen. Harvinaisuuksia ei joulukuu enää tarjonnut. 

Loppuun vielä jokunen parhaimpia kuvia, tässä nuori pikkulokki

vuosikatsaus2015-49.jpg

Pari muutakin kuin lintukuvaa, tässä pikkuapollo

vuosikatsaus2015-59.jpg

Ja tässä nuori metsäjänis

vuosikatsaus2015-46.jpg