Havainnot loka-joulukuu 2014VUOSI 2014JOULUKUU VUODEN VIIMEINEN LINTURETKI 29.12.2014 Thomaksen kanssa mökillä käymään, samalla kiertelyä muutamilla lintupaikoilla. Talven toistaiseksi kylmin päivä, aamulla pakkasta n. -19 astetta, iltapäivällä kymmenen astetta vähemmän. Sää pääosin pilvipoutainen, tuuli etelän puolelta 3-8 m/s. Tunnin verran Vasikkarissa, sen jälkeen käväisy Pullonkarilla, Letonmaalla, Kalasatamassa ja Pitkäluodossa. Vasikkarissa meri edelleen täysin auki rantaa myöden, sen sijaan esim. Pullonkarin merialue kokonaan jäässä Kyhmyjoutsen merellä vain 2 yks Letonmaalla, Pitkäluodossa 5 yks Letonmaan kyhmyjoutsenet - lintuja näkyi koko päivänä kovin niukasti, merelle näkyvyyttä häiritsi merisavu Kyhmyjoutsentrio Pitkäluodossa Punasotka 1 koiras Pitkäluodossa, ollut jo pitkään Pitkäluodon punasotka, ainoa veslintu enää pienehkössä sulassa kyhmyjoutsenten ohella Telkkä 12 yks Vasikkarissa Isokoskelo 24 yks Vasikkarissa Merikotka 2 yks Pullonkarilla Mustarastas 1 koiras Letonmaalla Pakkasen ja auki olevan meren ansiosta rantakasvillisuus komeassa kuurassa Loppuun vielä pari talvimaisemaa Vasikkarista MARRASKUU VUODEN VIIMEINEN VENEREISSU 23.11.2014 Tuuli- ja sääennusteiden kannustamana merelle, mukana P. Alho, R. Heinonen ja T. Lindbom. Samalla veneen nosto ylös talvihuoltoon joka viime talvena jäi tekemättä, talvi tulee joskus yllättäen. Nyt sää pääosin pilvinen (iltapäivällä aurinko välillä pilkisti), tuulta noin 4 – 7 m/s WSW, lämpöä noin + 5 astetta. Saaret lumettomat, mantereella lunta. Kierros reitillä Pentinletot – Farro – Kalaletto – Matalaränni – Korkiaränni – Vähä-Harmaaletto – Pertunletto – Ärväskivi – Kloppi, maissa klo 13.30 aikoihin.
Kyhmyjoutsen yht. n. 30 yks Tavi 1 yks Vähä-Harmaaletolla Alli n. 40 yks Mustalintu n. 20 yks Teeri 8 yks Kuikkalaji 3 m Merikotka 1 kiert. Kalalokki yht. n. 200 p Kalalokki on yleensä loppusyksyn - alkutalven runsain laji, nuoria lintuja on tänä vuonna näkynyt tosin niukasti Riskilä 2 yks Suopöllö 1 yks Vähä-Harmaaletolla Suopöllö vaihtoi maisemaa naapurisaarelle Laulurastas 1 yks Klopilla Isolepinkäinen 1 yks Iso-Harmaaletolla ja 1 yks Ärväskivellä Kottarainen 7 yks Vähä-Harmaaletolla Kottaraisparvi Vähä-Harmaaleton koivuissa Pulmunen yht. 3 yks Lintuja sekä saarilla että merellä enää kovin niukasti, tiaisiakin vain vähän, jokunen sinitiainen Ärväskivellä SAARIKIERROS 8.11.2014 Marraskuulle harvinainen heikkotuulinen päivä ja vieläpä viikonloppuna niin tilaisuus piti käyttää, mukana M. Lempiäinen, T. Lindbom ja J. J. Nurmi. Merellä klo 8.15 – 14 reitillä Vekara – Farro – Kalaletto – Matalaränni – Korkiaränni – Vähä-Harmaaletto – Tootiletto – Pertunletto – Laitakari – Fräkäli – Mustakluppi – Syväletto – Ärväskivi – Iso-Santakari – Kloppi. Sää pilvipoutainen, noin + 2 astetta, tuuli 1 – 5 m/s pääosin NW.
Laulujoutsen yht. 10 yks Kanadanhanhi 1 W Haapana n. 20 yks Tavi n. 30 yks Sinisorsa n. 300 yks Haahka 2 yks Alli n. 70 yks Alleja siellä täällä pienehköjä parvia Pilkkasiipi 15 yks Teeri yht. 11 yks Kaakkuri 1 SW Kuikkalaji 1 S Merimetso 2 SW Merikotka 4 yks Tundrakurmitsa 1 yks Santakareilla Merisirri 6 + 1 pienillä kareilla lähellä Laitakaria Tämän merisirriparven linnut vaikuttivat todella väsyneiltä, eivät päätään nostaneet vaikka olimme veneellä vieressä Taivaanvuohi 1 yks Vähä-Harmaaletolla Naurulokki 1 yks Kalalokki n. 450 yks Leveäpyrstökihu 1 nuori kierteli Vekaran lounais-eteläpuolella aamulla, näitä on riittänyt tänä syksynä, Tiirassa ilmoitukset jo yli 1200 yksilöstä syyskuun puolivälin jälkeen! Riskilä 10 yks Niittykirvinen 1 yks Vekarassa ja 1 Klopilla Punarinta 8 yks Vekarassa Räkättirastas 12 yks Tiltaltti 1 yks Vähä-Santakarilla Kottarainen 1 yks Peippo 6 yks Järripeippo 2 yks Tikli 3 yks Vihervarpunen 50 yks Urpiainen 10 yks Tämä yksinäinen merisirri Laitakarin länsipuolen kivillä oli paljon pirteämpi Marraskuun pilviset päivät eivät ole parhaita valokuvaukseen ja saaretkin olivat jo hyvin tyhjiä linnuista minkä takia tänään kuvia syntyi vain allista ja merisirristä SAARIKIERROS 1.11.2014 Marraskuun ensimmäisen päivän meriretkelle siedettävän sään avustamana, mukana P. Alho, R. Heinonen, M. Lempiäinen ja Thomas. Reittinä Kloppi - Ärväskivi - Iso-Santakari - Pertunletto - Tootiletto - Iso-Harmaaletto - Korkiaränni - Kalaletto - Farro - Vekara n. klo 8 - 13.30. Sää pilvipoutainen, n. + 4 astetta, tuuli 6 - 8 m/s SE. Laulujoutsen n. 30 m Haapana 15 p Tavi 50 p Jouhisorsa 1 p Haahka 10 m Alli 40 p Mustalintu 15 p Teeri 6 koirasta Ärväskivellä Kuikka 1 m Kuikkalaji 10 m Mustakurkku-uikku 1 p Vekarassa Merimetso 11 m Merikotka 3 p Vekarassa mielenkiintoisen värinen merikotka joka äkkiseltään näytti nuorelta maakotkalta siipien valkeiden laikkujen takia Varpushaukka 1 m Hiirihaukka 1 m Piekana 1 p Vekarassa Piekana etsiskeli myyriä Vekaran itärannalla Piekana on mielestäni hienoimpia petolintujamme Tundrakurmitsa 1 p Klopilla Merisirri 17p Korkiarännillä + 1 p Vekarassa Päivän ainoa merisirriparvi oli Korkiarännin lähellä uloimmilla pikkukareilla Leveäpyrstökihu 1 tumma juv avomerellä Pertunleton länsipuolella + 1 vaalea juv ihan venereitin vieressä lähellä Tootilettoa Päivän ensimmäisestä lepystä ei saanut tämän kummempaa kuvaa, oli paljon rotevampi kuin kuva kertoo, koko näkyi parhaiten kun ahdisteli kalalokkia. Alakuvan osasuurennoksessa vatsakas olemus sentään näkyy. Päivän toinen lintu oli taas kuvauksellisesti ihan eri luokkaa, lisäkuvia päivän lopuksi Naurulokki 1 p Kalalokki 200 p Ruokki 2 p Riskilä 15 p Niittykirvinen 1 p Vekarassa Peukaloinen 3 p Punarinta 1 p Vekarassa Laulurastas 2 p Ärväskivi + Vekara Kulorastas 2 p Vekarassa Kirjokerttu 1 p Vekarassa, harvinainen marraskuun havainto, kolmas TLY:n alueelta Kirjokerttu ruokaili Länsihaminan pensaikossa, välillä pihlajanmarjoja syöden ja väliilä maassa mönkien Tiltaltti 1 p Vekarassa Pyrstötiainen 12 m Kuusitiainen 1 m Isolepinkäinen 1 p Vekarassa Varis 600 m Järripeippo 1 m Vuorihemppo 2 p Santakareilla Taviokuurna 7 m + us. kertoja ä Vekarassa Pulmunen 10 p Vasikkarissa: Taviokuurna äänt. Pikkutikka 1 Pikkutikka Vasikkarissa Loppuun muutama kuva päivän hyvistä lajeista, leveäpyrstökihusta ja kirjokertusta LOKAKUU PÖLLÖILYÄ 20.10.2014 Thomaksen kanssa Maskun Lankilaan A. Rivaston seuraksi pöllöjä rengastamaan, paikalla klo 21-24. Sää pilvinen, heikkotuulinen, vajaa 10 astetta lämmintä. Illan saalis oli kolme sympaattista sarvipöllöä, yksi koiras ja kaksi naarasta, kaikki iältään +1-kv. Sarvipöllö on kaikin tavoin upea lintu Pöllön tuijotuksessa on jotain hypnoottista mikä lienee osa niiden viehätystä Pöllö tuijottaa pitelijäänsä. Ilta oli mieliin jäävä, kiitos Ari! PYHÄMAA 11.-12.10.2014 Viikonlopun viettoon Tuulan, Tuuliannan ja Thomaksen kanssa, perillä lauantaista n. klo 11 sunnuntaihin n. klo 14.30. Lauantaina reilun tunnin verran tullessa tarkkailua tornilla R. Heinosen kanssa, sunnuntaina saarikierros yhdessä P. Alhon, R. Heinosen ja T. Lindbomin kanssa reitillä Ärväskivi – Kloppi – Vähä-Harmaaletto – Pertunletto – Syväletto – Laitakari. Lauantain sää pilvipoutainen, tuuli n. 8 m/s lännen puolelta, n. + 10 astetta. Sunnuntaina aamupäivä osin sumuinen, iltapäivällä aurinkokin pilkahti, tuuli n. 6 m/s SE, lämpöä reilu 10 astetta. Vasikkari 11.10. Haapana 30 m Lapasotka 15 m Haahka n. 100 m Alli n. 5000 m, muuttoa oli ollut aamusta lähtien ja päivän summa Vasikkarissa komeat 25320 yks Uudenkaupungin toiseksi paras allimuutto oli hienoa katseltavaa, etenkin sellaiset isot parvet joissa paljon koiraslintuja. Tämä pienehkö parvi meni keskimääräistä lähempää ja pääsi siksi kuvaan. Pilkkasiipi 110 m Kuikkalaji 20 m Kaakkuri 3 m Meriharakka 2 SW Naurulokki 20 m Pyrstötiainen 20 m Saarikierros 12.10. Haapana yht. n. 30 p Tavi yht. n. 40 p Sinisorsa ain. 200 yks Lapasorsa 4 p Jouhisorsa 1 yks Lapasotka 8 m Alli 40 p Alli oli viikonlopun tunnuslintu Alleja uimassa Tootileton luona Koiras alli lennossa Telkkä n. 500 yks lähellä Syvälettoa Osa avomeren reunalla ollutta isoa telkkäparvea Teeri 9 p Ärväskivellä Kuikkalaji 2 m Härkälintu 1 m Merikotka yht. n. 10 p Sinisuohaukka 2 n-puk Kapustarinta 1 p Laitakarilla Tundrakurmitsa 7 yks Klopilla Merisirri 5 yks Vähä-Harmaaleton karilla + 2 yks Syväletolla + 1 yks Syväleton karilla + 2 yks Laitakarin luona Ilman valkeaa vatsaa tai liikettä merisirrit olisivat kallioilta joskus tosi vaikea huomata Tämä rassukka oli jossain menettänyt toisen jalkansa Suosirri yht. 14 yks Suosirrejä pikku luodolla lähellä Laitakaria Jänkäkurppa 1 p Vähä-Harmaaletolla Taivaanvuohi 1 yks Punakuiri 1 yks Kajakulman luona + 1 Syväleton karilla Punakuireja vielä parikin kappaletta, tämä lähellä Kajakulmaa Naurulokki 2 m Ruokki 2 yks Suopöllö 1 yks Ärväskivellä Peukaloinen 1 yks Rautiainen 2 yks Tiltaltti 2 yks Pyrstötiainen 10 yks Pyrstötiaisia voi tavata ihan uloimmilta luodoiltakin, nämä kuvat Laitakarilta Hömötiainen 1 yks Klopilla Mustavaris yht. 55 m Päivän varislinnuista suuri osa oli mustavariksia Tikli 6 m Loppuun vielä kuva viikonlopun lajista SAARIKIERROS 4.10.2014 Thomaksen, P. Alhon ja T. Lindbomin kanssa lauantain veneretkelle, reittinä Harmaaletot – Tootiletto – Kloppi – Pertunletto – Laitakari – Iso-Santakari – Ärväskivi. Merellä klo 8 – 15.30. Sää varsin vaihteleva, aamupäivällä ajoittain melko sankka sumu ja vain hetkellisesti parempi näkyvyys, myöhemmin pääosin hyvä näkyvyys ja osin aurinkoistakin. Tuuli koko päivän n. 5 m/s S ja lämpöä noin +14 astetta. Alla päivän reitti karttasovelluksen rekisteröimänä, kiitos Tommi
Iltapäivän maisemaa läheltä Vasikkaria rantaan palatessa Haapana n. 50 yks Tavi n. 120 yks Sinisorsa n. 400 yks Jouhisorsa n. 10 yks Parven ensimmäisenä olossa on omat etunsa, tässä jouhisorsia Haahka n. 100 yks Alli n. 20 yks Naaraspukuinen alli kävi tervehtimässä Mustalintu 10 m Pilkkasiipi n. 30 yks Teeri 7 yks Kuikka 2 yks + 5 sp Härkälintu 1 yks Merimetso 4 m Harmaahaikara 1 m Merikotka 15 yks, Kajakulmassa 6 yks rantakalliolla Varpushaukka 1 m Muuttohaukka 1 juv. Harmaaletoilla + 1 juv. Klopilla Tylli 2 yks Tundrakurmitsa 6 yks Santakareilla Pulmussirri 2 juv Vähä-Harmaaleton karilla + 1 yks Tootiletolla Merisirri yht. 4 yks Laitakarilla + naapuriluodoilla. Suosirri yht. 25 yks Taivaanvuohi yht. 10 yks Leveäpyrstökihu 1 vaalea juv saalisteli hetken Ärväskiven NE-puolella ja suunnisti SW + 1 tumma juv laskeutui Pertunleton N-puolelle Päivän eka lepy kiusasi hetken aikaa lokkeja Ärväskiven N-puolella ja jatkoi sitten lounaaseen Leveäpyrstökihuilla ollut poikkeuksellinen invaasio. Tämän näimme laskeutuvan ulapalle uimaan parin km päähän, onneksi sattui löytymään matkaa jatkettaessa. Tästä näkee lepyn mahakkaan olemuksen Aika eri näköinen yksilö kuin ensimmäinen, lisää lepykuvia päivän havaintojen lopussa Naurulokki 3 yks Kalalokki yht. n. 400 yks Ruokki n. 25 yks Ruokkeja kohtalaisesti liikkeellä Riskilä 5 yks Riskilä Laitakarin rantavedessä Suopöllö 1 yks Ärväskivellä Niittykirvinen yht. n. 400 yks Luotokirvinen 1 yks Västäräkki 1 yks Peukaloinen 10 yks Hernekerttu 1 yks Laitakarilla Todennäköisesti syksyn viimeinen hernekerttu Ajankohdasta huolimatta näytti melko tavalliselta Tiltaltti 6 yks Pyrstötiainen 2 yks Pyrstötiaiset ovat aloittaneet syksyisen liikehdintänsä Talitiainen tupsahti kasvillisuutta vaille olevalle Pertunletolle uupuneen oloisena Hippiäinen kiipeilemässä Laitakarin kivillä Puukiipijä 5 yks Loppuun vielä kuvia tummasta nuoresta leveäpyrstökihusta jota harvoin pääsee ainakaan meidän vesillä kuvaamaan Jalkojen väritys on aika mielenkiintoinen Tässä kuvassa pyrstösulkien muoto näkyy hyvin |