UUDENKAUPUNGIN LINTUVUOSI 2009 Tarkkailua Syväleton maisemissa 31.10.2009 Vuonna 2009 Uudenkaupungin alueella nähtiin yhteensä 230 lintulajia, mikä on yhdeksän enemmän kuin vuotta aiemmin. Uutena lajina Uudellekaupungille nähtiin amerikantukkasotka, kun tämän lajin koiraslintu viihtyi 26.4. yhden päivän punasotkien seurassa Kursilansalmen – Makeanvedenaltaan - Lamminjärven alueella. Kyseessä oli 12. havainto maastamme tästä lajista. Seuraava uusi laji Uudellekaupungille onkin sitten historiallisesti laji n:o 300! Ehkä jo ensi vuonna? Vuoden helpoimmiksi puutteiksi jäivät tundraurpiainen ja taviokuurna. Myös monet ”tavalliset” harvinaisuudet jäivät näkemättä, kuten kyhmyhaahka, jääkuikka, leveäpyrstökihu, mustatiira ja pikkukajava. Koko vuodelta Tiira-havaintotietokantaan ilmoitettiin alueelta yht. 6713 havaintoa, eli keskimäärin reilu 18 havaintoa vuoden jokaiselta päivältä. Ahkerimmin alueella retkeilivät tai ainakin havaintojaan ilmoittivat Pekka Alho, Raimo Heinonen, Veera-Lotta Lehtinen, Erkki Lehtovirta, Harri Päivärinta, Juhani Salmi, Teppo Sarvilinna ja Olli Tenovuo. Alkutalvella tammi – helmikuussa säät olivat viimevuosien tapaan pääosin melko lauhat ulkomeren pysyessä auki aivan tammikuun lopulle, mutta sisärantojen jäätyminen esti ulkomerelle pääsyn. Alkutalven mielenkiintoisimpia havaintoja olivat pari valkoselkätikkaa, muutama pohjantikka ja tammikuinen harmaahaikara. Tammikuulle uutena lajina nähtiin myös kurki joka sinnitteli hengissä Sundholmassa 3.1. saakka sekä jänkäkurppa joka nähtiin 16.1. Mukavia talvilajeja olivat myös piekana, sepelkyyhky ja pähkinähakki. Pihabongausviikonloppu 24. - 25.1. tuotti paljon havaintoja mutta ei mitään yllättävää. Aivan helmikuun viimeisenä päivän nähtiin ensimmäisiä varmoja kevätmuuttajia, mm. naakkoja ja laulujoutsenia matkalla koilliseen. Pöllöt olivat kohtalaisesti äänessä ja helmikuun loppuun mennessä havaittiin jo huuhkaja, lehtopöllö, viirupöllö, varpuspöllö ja helmipöllö. Vuoden lajeja oli 28.2. mennessä kertynyt 74.
Huhtikuun alussa rannoilla vielä jäitä mutta meri vapaa, Vasikkari 2.4.2009
Haahkamuutto on ehdottomasti yksi kevään kohokohtia, Vähä-Harmaaletto 30.4.2009
Metsähanhia näkyi keväällä 2009 mukavasti sekä muutolla että lepäilevänä, Vasikkari 11.4.2009
Mustalintu teki saapumisennätyksensä maaliskuussa, Vähä-Harmaaletto 30.4.2009
Merisirristä saatiin ennätyksellisen paljon keväthavaintoja, Vähä-Harmaaletto 30.4.2009
Merihanhi pääsi kirjoihin keväisellä lepäilijäennätyksellä, Kloppi 6.5.2009
Keväällä maalis - toukokuussa Uudenkaupungin merialue oli jäätön lähes maaliskuun alusta saakka mutta rantajäiden takia merelle pääsi vasta huhtikuun loppupuolella. Kevättä hallitsivat suurten lintujen muutot vaikka hienoja muuttopäiviä ei kovin montaa ollut. Toinen alkukevään piirre oli suuret hanhien ja joutsenten lepäilijämäärät Valkiameren pelloilla. Kyhmyjoutsen teki ennätysmuuttonsa kun 22.3. Vasikkarissa muutti 339 yks ja vielä 2.4. 266 yks. Laulujoutsen taas pääsi lepäilijäennätykseensä 285 yksilöllä Valkiamerellä 2.4. ja samana päivä nähtiin muuttolennossakin 286 yks Vasikkarissa. Huhtikuun alun hyvät muutot saivat jatkoa metsähanhen 368 yks muutolla 5.4. Vasikkarissa. Merihanhella oli taas ennätysmäinen kertymä Valkiamerellä 370 yks voimin 30.3. Haahkan paras muuttopäivä oli 2.4. jolloin Vasikkarista laskettiin 6800 muuttajaa. Pilkkasiipi teki ennätyksensä Vasikkarissa 3875 muuttajalla 19.4. ja lisäksi paikallisena oli 1000 yks. Myös kurjen kevätmuuttoennätys nähtiin kun Lokalahdella muutti 8.4. 526 yks. Saapumisennätyksiä tehtiin muutama: valkoposkihanhi 3.4. Valkiamerellä, mustalintu 7.3. Vasikkarissa, pilkkasiipi 7.3. Vasikkarissa, meriharakka 22.3. Vasikkarissa, rantasipi 19.4. Taipaleenjärvellä ja pensaskerttu 30.4. Vekarassa. Kevätkuukausien harvinaisuuksia olivat pikkujoutsen (3 havaintoa), lyhytnokkahanhi (6 havaintoa yht. 21 yksilöstä), tundrahanhi (5 havaintoa), pikku-uikku, muuttohaukka (2 havaintoa), liejukana, merisirri (peräti 5 havaintoa), etelänkiisla (6 havaintoa), valkoselkätikka, mustaleppälintu, sepelrastas (5 havaintoa), kuhankeittäjä ja huippuna tietysti aiemmin mainittu amerikantukkasotka.
Toukokuun viimeisenä kesä alkoi todenteolla, kuvassa Kalaletto 31.5.2009
Suosirri oli kesän näkyvimpiä lajeja, Laitakari 11.7.2009
Kahlaajien katsojia hemmoteltiin taas juhlapukuisilla kuovisirreillä, Kloppi 12.7.2009
Allihaahka kymmenettä kesäänsä Vasikkarin letolla, 25.7.2009
Nummikirvinen viihtyi pari päivää Klopilla, 27.6.2009
Mustaotsalepinkäinen Kukaisissa heinäkuun alkupuoliskolla, 11.7.2009
Kesäkausi oli linnustollisesti hieno. Kahlaajia nähtiin taas runsaasti sekä monia harvinaisuuksia. Kesäkuu oli pääosin viileähkö ja tuulinenkin, kuun lopulta lähtien ilmat olivat lomailijoidenkin kannalta suosiollisemmat. Pitkiä hellekausia ei (onneksi) ollut. Merihanhi rikkoi ennätyksensä kesäisellä 368 sulkivan linnun kertymällä Vähä-Harmaaletolla 28.6. Monilla kahlaajalajeilla havaittiin mukavia summia, ja ennätyksen tekivät tylli (95 muuttavaa 30.8. Vasikkarissa), pulmussirri (20 yks ulkoluodoilla 28.7.) ja suosirri (1214 yks ulkoluodoilla 28.7.) Mainittavia ovat myös 27 yks isosirriä ulkosaarilla 28.7., 771 suosirriä Klopin - Harmaalettojen alueella 25.7. ja 102 muuttavaa punakuiria Vasikkarissa 17.7. Lajinsa ennätyksiä olivat myös 84 muuttavaa ruokkia Vasikkarissa 21.7. ja 156 luotokirvistä ulkoluodoilla (kaikkia luotoja laskematta) 28.7. Kesä – elokuussa lintuharrastajia hemmoteltiin myös monilla harvinaisuuksilla. Naaras allihaahka vietti jo kymmenettä kesäänsä Vasikkarin merialueella, Valkiameren alueella soidinteli 1 – 2 viiriäistä, liejukana äänteli 21.6. Muntilanaukolla, Vasikkarin letolla viivähti 31.7. kaksi riuttatiiraa, pikkutiira muutti etelään 14.8. Vasikkarissa, etelänkiisla nähtiin kesärallissa Vasikkarista 4.7., valkoselkätikkakoiras naputteli haapoja 1.8. niin ikään Vasikkarissa, nummikirvinen oleili Klopilla 27. - 28.6., ruokosirkkalintu sirisi Palsajärvellä 4. - 12.7. ja mustaotsalepinkäinen oleili Kukaisten kylässä 11. - 14.7. Lisäksi nähtiin kirjokerttu, kolme idänuunilintua, kaksi kuhankeittäjää ja kirjosiipikäpylintu. Mielenkiintoa herättivät myös Vekarassa oleilleet risteymät, harmaa- ja sinisorsan risteymä sekä kotoisen ja englanninvästäräkin risteymä.
Kesällä muutamaan otteeseen todella upea keli ja valaistus ulkomerellä, Pertunletto 21.6.2009
Luotokirvinen tuntuu runsastuvan alueella, Kloppi 19.9.2009
Pulmussirri oli ennätyksellisenkin runsaslukuinen, Pertunletto 11.9.2009
Pilkkasiipi on alueen tunnuslajeja ja teki keväällä päiväenntyksen, Kloppi 21.6.2009
Vekarassa viihtyi alkukesällä "kummajaisia", tässä tavallisen ja englanninvästäräkin risteymä, Vekara 7.6.2009
Syksyllä syys – marraskuussa jäivät kaivatut itävirtaukset vähiin mikä heijastui harvinaisuuksien määrässä. Myöskään muuttojen osalta syksy ei ollut kehuttava, johtuen ilm. alkukesän kylmien säiden aiheuttamasta huonosta poikastuotosta. Ainoana positiivisena seikkana saariretkeilijän kannalta oli myrskyjen suhteellinen vähäisyys, ja ulkomeren luodoillekin pääsi siksi kohtalaisen usein. Syksyn ominaispiirre oli myös poikkeuksellisen alhaalla ollut merivesi, jopa yli -40 cm. Mainittavia syksyn osalta ennätyksellisiä muuttajamääriä olivat 189 lepäilevää laulujoutsenta Valkiamerellä 27.11., 450 sinisorsaa Sinneskereillä 31.10., 215 uiveloa Kytämäenraumassa 21.11., 3200 muuttavaa merimetsoa ulkoluodoilla 6.9. ja 120 lepäilevää pulmusta Harmaaletoilla 21.10. Alkusyksyn saapumisennätyksen tekivät merisirri (12.9.) ja pulmunen (19.9.). Viivyttelyennätyksiin ylsivät puolestaan metsähanhi Lokalahdella 22.11., isosirri Klopilla 31.10., mustaviklo Niittyluodonkarilla 9.10. ja metsäviklo Ukin kaatopaikalla 10.9. Syyskausi ei tarjonnut suurharvinaisuuksia. Listalla voidaan mainita pikkujoutsen Kytämäenraumassa 21.10., arosuohaukka Valkiamerellä 21.8., kymmenen muuttohaukkaa, palsasirri Kytämäenraumassa 16. - 17.9., merisirrejä (17 havaintoa), kuningaskalastaja Pullonkarissa 11.10., harjalintu Hangossa 15.10., kaksi valkoselkätikkaa, tunturikiuru, mustaleppälintu Hangossa loka – marraskuussa, kaksi sepelrastasta, hippiäisuunilintu Vekarassa 21.10., taigauunilintu Vekarassa 26.9., kaksi nokkavarpusta Vekarassa 31.10. ja pikkusirkku Vekarassa 19.9.
Syksyn maisemaa Ärväskiveltä, 31.10.2009
Merimetso teki kannan kasvun myötä syysmuuttoennätyksen, Vähä-Harmaaletto 11.9.2009
Pulmunen saapui syksyllä ennätyksellisen aikaisin ja teki myös syksyn suurimman päivälukemansa, Vähä-Harmaaletto 21.10.2009
Valkoselkätikka ilahdutti harrastajia pitkin vuotta, Vasikkari 1.8.2009
Isosirrejä nähtiin kohtalaisen paljon ja myös ennätyksellisen myöhään, Pertunletto 11.9.2009
Joulukuun alussa pääsi viimeisiä kertoja merelle, sillä kuun puolivälissä alkoi kylmä jakso jota on toistaiseksi jatkunut siitä lähtien. Kuun alussa merialueella oli vielä kohtalaisesti vesilintuja, mm. 27 tavea Harmaaletoilla. Kuun mukavimmat havainnot olivat muuttava tunturikiuru Klopilla 2.12. ja Ukin toinen talvihavainto kangaskiurusta Häpönniemessä 22.12. lähtien.
|