Millainen on aivovammapotilaan oikeusturva? - osa 4

Sunnuntai 20.5.2018 - Olli Tenovuo

Aiempiin blogeihin pääset täältä

Läheskään kaikki aivovammat eivät tapahdu tapaturmissa jotka kuuluvat lakisääteisten vakuutusten piiriin. Tällaisia ovat pääosin kaikki vapaa-ajan tapaturmat sekä mm. väkivaltarikoksiin liittyvät tapaturmat. Valitettavasti näidenkään osalta nykytilanne ei ole suinkaan ongelmaton.

Väkivaltarikokset

Väkivaltarikokset ovat merkittävä aivovammojen aiheuttaja, Suomessa n. 5-10 % aiheutuu pahoinpitelyistä. Yleensä mekanismi on päähän kohdistunut pahoinpitely joko nyrkein tai asein. Jos pahoinpitely tapahtuu nyrkein, aivovamma ei yleensä synny nyrkiniskusta vaan iskun aiheuttamasta kaatumisesta ja siihen liittyvästä pään lyömisestä, tai siitä että uhria potkitaan päähän hänen ollessaan maassa. Pahoinpitelyissä korvausvastuu on tietysti teon tekijällä. Toisinaan jää epäselväksi onko kyse ollut pahoinpitelystä vai onko henkilö esim. päihtyneenä kaatunut – näissä tilanteissa asian ratkaisee poliisin tekemä selvitys siitä onko rikosta tapahtunut. Toki lääkärin lausunto siitä, ovatko vammat voineet aiheutua ilman toisen henkilön aiheuttamaa väkivaltaa, on asiassa tärkeä. Rikosvahinkolain 4§ mukaan ”Henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus:

1) tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista;

2) ansionmenetyksestä;

3) kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta;

4) pysyvästä haitasta.

Henkilövahingon kärsineelle suoritetaan lisäksi kohtuullinen korvaus henkilövahingon yhteydessä vahingoittuneista vaatteista ja muista henkilökohtaisista käyttöesineistä. Sairaanhoitokustannuksina korvataan myös sairaanhoitoon välittömästi liittyvästä lääkinnällisestä kuntoutuksesta aiheutuvat kustannukset.”

Jos on katsottu että kyse on väkivaltarikoksen aiheuttamasta vammasta, niin on suorastaan harvinaista, että aiheuttaja korvaisi täysimääräisesti aiheuttamansa vahingot. Joko aiheuttaja jää tunnistamatta, tai sitten hän on varaton – viimeistään siinä vaiheessa kun korvausvastuu tulisi ajankohtaiseksi. No, vammautuneen kohdalta ei silti pitäisi olla hätää, sillä Rikosvahinkolain mukaan korvauksen suorittaa näissä tapauksessa Valtiokonttori. Kun rikosvahingot on aina silloin, kun tekijä on tiedossa, käsitelty oikeusistuimessa, pitäisi olla selkeää minkälaisesta korvausvastuusta on kysymys. Rikosvahinkolain 30§ mukaan ”Jos korvausta koskevaa asiaa on käsitelty tuomioistuimessa, Valtiokonttorin on otettava päätöksensä perustaksi tuomioistuimen asiassa antama ratkaisu. Valtiokonttorin on poiketessaan korvauksen hakijan vahingoksi tuomioistuimen korvausasiassa antamasta ratkaisusta päätöksessään ilmoitettava poikkeamisen perusteet.” Toisin sanoen, jos tuomioistuimessa on esim. todettu, että henkilö on saanut pahoinpitelyssä aivovamman, joka on aiheuttanut hänelle pysyvän työkyvyttömyyden, voi Valtiokonttori päätyä omassa ratkaisussaan siihen, ettei mitään aivovammaa ole syntynyt eikä mitään korvauksiakaan näin ollen makseta! Ja näin todella tapahtuu, eikä se ole edes harvinaista. Tämä on eräs ’oikeusvaltiomme’ kummallisuuksista, joita on vaikea normaalilla oikeustajulla käsittää. No, onhan toki Valtiokonttorin päätöksestä mahdollisuus valittaa Vakuutusoikeuteen – tämän valitustien oikeusturvasta kirjoitin jo blogini ensimmäisessä osassa.

Vapaa-ajan tapaturmat

Vapaa-ajan tapaturmat ovat itse asiassa kaikkein tavallisin aivovammojen syy, ja tarinat ovat moninaisia: kaatuminen kotipihalla, liukastuminen koiraa ulkoiluttaessa, putoaminen katolta, tikkaiden kaatuminen ym. Urheilutapaturmat kuuluvat myös näihin. Monilla on vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka korvaa tapaturmaan liittyvät hoitokulut tiettyyn summaan saakka sekä usein mahdollisen pysyvän haitan. Sen sijaan yleensä vapaaehtoiset tapaturmavakuutukset eivät korvaa työkyvyttömyyttä eivätkä juurikaan myöskään kuntoutuksia. Poikkeuksiakin on, esim. yrittäjillä saattaa olla vakuutus joka korvaa myös työkyvyttömyyden. Tällaisiin vakuutuksiin liittyviä riita-asioita voidaan käsitellä kuluttajariitalautakunnassa tai yleisessä oikeusistuimessa. Kokemukseni mukaan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksiin liittyy kohtalaisen vähän riita-asioita, yleensä vain siihen mikä on vammasta aiheutunut pysyvä haitta. Tämä on ymmärrettävää jo senkin takia, että koko haittaluokitus erityisesti aivovammojen osalta on todella epämääräinen ja tulkinnanvarainen. Toki näissäkin riita on tavallinen myös silloin kun vakuutukseen kuuluu ansionmenetyskorvaus mahdollisesta pysyvästä työkyvyttömyydestä.

Useimmiten vapaa-ajan tapaturmista aiheutuneisiin aivovammoihin liittyviä työkyvyttömyysasioita käsitellään siis samoin kuin missä tahansa sairauksissa – ratkaisun työkyvyttömyydestä tekee sairauspäivärahakaudella KELA ja sen jälkeen työeläkelaitos, jos henkilöllä on työeläkeoikeus. Yksi asia mikä on viime vuosina selkeästi muuttunut, on näiden eläkelaitosten suhtautuminen aivovammoihin. KELAn osalta on tavallista nykyään se, että vamma katsotaan lieväksi mistä seuraa se, että muutaman kuukauden toipumisaika katsotaan riittäväksi. Näin ollen jos henkilö on tuossa vaiheessa oireistonsa takia edelleen työkyvytön, sairauslomaa ei kuitenkaan ehkä enää myönnetä. Tämä on sekä potilaan että hoitavan lääkärin näkökulmasta todella ongelmallista. Pitäisikö henkilön mennä työhön vaikka on selvää, että se ei tule onnistumaan tai että se ainakin vaarantaa koko toipumisprosessin? Jos henkilö sitten ei kuitenkaan mene töihin, hän putoaa ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle tai työmarkkinatuelle, ja taloudellisiin murheisiin liittyvä paine on omiaan vaarantamaan kesken olevan toipumisen. 

Entäpä ne jotka ovat aivovammansa takia jääneet pysyvästi työkyvyttömäksi? Eräs aivovammoihin liittyvä merkittävä ongelma työkyvyn osalta on se, että jos henkilö ei kykene aiempaan työhönsä, eivät muut työt useinkaan ole vaihtoehto. Tämä siksi että muistin ja oppimisen ongelmat ja vajaakuntoisuus yhdessä tekevät yhdistelmän, jolla uuteen työhön sijoittuminen on yleensä mahdotonta. Entistä suurempi osa aivovamman saaneista onkin ajautunut tilanteeseen, jossa he ovat pysyvästi työkyvyttömiä mutta eläkettä ei ole myönnetty. Eräskin nuorehko nainen joka on kiistatta saanut vaikean aivovamman ei ole saanut eläkettä, vaikka pärjää vain henkilökohtaisen avustajan ja ystävien tuen turvin. Kun sitten haettiin ammatillista kuntoutusta niin sitä ei myönnetty, koska henkilö katsottiin liian huonokuntoiseksi! On vaikea ymmärtää kenen etu tällainen politiikka on. Mielestäni eläkevakuutuslaitosten lääkäreiden keskuudessa ei ole ymmärretty mitä tällaiset päätökset tarkoittavat juuri aivovammaisille, joiden on muutenkin vaikeaa löytää arkielämäänsä tasapainoa oireistonsa takia, ja joiden kuormituksen sieto on oleellisesti vähäisempi kuin aivoiltaan terveillä. Samoin ei ehkä ole ymmärretty, minkälainen taakka tällaisista ratkaisuista aiheutuu näiden potilaiden perheille ja koko lähipiirille.